sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Jurassic World

Ohjaus: Colin Trevorrow
Pääsosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Vincent D'Onofrio, Ty Simpkins, Nick Robinson, Omar Sy, BD Wong, Irrfan Khan
(2015)

On kulunut 22 vuotta siitä kun dinosaurusten täyttämä puisto kohtasi katastrofin jo ennen avautumistaan. Nyt on puisto saatu auki ja ihmiset virtaavat katsomaan ja kokemaan olennot 65 miljoonan vuoden takaan. Joukossa veljespari (Simpkins, Robinson), joiden äidin sisar (Howard) johtaa puistoa piinkovilla businessaivoilla. Omistajataho (Khan) vaatii aina vain kiinnostavampia ja pelottavampia nähtävyyksiä, joten turvaudutaan vielä pidemmälle menevään geenitekniikkaan luomalla dinosaurus, jonka kaltaista ei ole Maa-planeetalla ennen nähty.

Itse olen niin iäkäs, että kun dinoinnostus iski voimalla alkuperäisin Jurassic Parkin (1993) myötä, se oli teiniminusta vähän niin kuin lasten juttu eikä herättänyt vähääkään mielenkiintoa. Kun sitten jo omilleen muuttaneena viimein näin elokuvan, olin vaikuttunut, kyseessähän oli hyvä elokuva! Jopa niin hyvä, että kyllä tuo alkuperäinen Jurassic Park menee varmaan itselläkin niiden elokuvien joukkoon, joita voisin mainita parhaina näkeminäni.  Niinpä ei ole kummakaan, että vaivauduin pitkästä aikaa tätä elokuvaa katsomaan kun se vielä kaupungin isoimmassa salissa oli 2D:nä nähtävissä.

En osaa olla pettynyt, vaikka ei tämä elokuva nyt alkuperäisversiolle tietenkään vetänyt vertoja. Sitä sai mitä tilasi. Tuttuja ja turvallisia stereotyyppihahmoja hyvin näyteltyinä. Tuttuja ja turvallisia juonikuvioita hyvin tehtyinä. Samalla kuitenkin sai sopivasti puristettua penkkiä jännittävimmissä kohdissa ja huokailtua ihastuksesta kun Owen (Pratt) ja Claire (Howard) ottivat toisistaan romanttisessa mielessä mittaa.

Ehkä olisin kuitenkin jotain jäänyt kaipaamaan. Jotain omintakeista. Jotain mikä olisi tullut ihan uutena juttuna vain ja ainoastaan tässä elokuvassa. Tai ainakin sitä, että elokuva ei olisi pohjannut niin vahvasti siihen, että katsojat jo tietävät juonen jujun. Velociraptorit olivat se The Juttu silloin aikoinaan ja niin tietenkin tällä kertaa, mutta elokuva oletti tämän olevan ihan yleisessä tiedossa eikä kertonut lajin erityispiirteistä juuri mitään.

Jossain lukemassani arvostelussa arvioitiin, että Chris Pratt tulee viimeistään tämän elokuvan myötä nousemaan supertähdeksi ja kyllähän se täytyy myöntää, että mies huokui kuumuutta. On se vaan epäreilua, että tuolleen reilu 30+ mies voi olla vasta uransa nousukiidossa, vaikka naisille tuo ikä olisi jo unohdukseen painumisen aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti