torstai 30. toukokuuta 2013

Shooter

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Mark Wahlberg, Michael Pena, Danny Glover
(2007)

Ex-tarkka-ampuja Bob Lee Swagger (Mark Wahlberg) viettää hiljaiseloa syrjäisessä piilopirtissään kun häntä lähestyy everstiksi esittäytyvä mies (Danny Glover) kumppaneineen ja pyytää apua presidentin suunnitellun salamurhan estämiseen. Hieman harkittuaan pyyntöä, Swagger suostuu tehtävään, mutta saakin huomata olevansa kohta pakojalalla epäiltynä murhayrityksestä, jonka mahdollista toteutusta hänet oli palkattu tutkimaan.

Vastoin tapojani en kirjoittanut ajatuksiani elokuvasta heti ylös ja nyt kun on muutama päivä kulunut elokuvan katsomisesti niin tästä melko mitäänsanomattomasta elokuvasta ei ole enää juuri mitään mielessä.

Katsoin tämän oikeastaan vain siksi, että tykästyin ohjaaja Fuquen uusimpaan elokuvaan Olympus on valloitettu ja arvelin, että tässä hänen vanhemaassa elokuvassaan voisi olla samanlaista viihdyttävää toimintaa, jota voi katsoa kun haluaa kokea jotain mikä ei vaadi erityisemmin ajatustoimintaa.

Toimintaa tässä oli, mutta viihdyttävyyden kanssa oli vähän niin ja näin. Melkoisen ennalta-arvattavaa oli kaikki ja kun pääosassakin vielä oli Mark Wahlberg niin ei hänkään oikein elokuvaa pelastanut. Se kuitenkin pitää sanoa, että toisin kuin esimerkiksi hiljattain näkemässäni Broken Cityssä, tässä Wahlbergin kasvoilta jopa kuvastui tunnetiloja, joten siinä mielessä vähän uskottavampi oli hän roolissaan.

Linkit:



2 kommenttia:

  1. Fuquan uudempi elokuva on edelleen näkemättä, mutta kyllä Shooter onnistui miellyttämään sen verran, että pari kertaa se on tullut jo katseltua. Toimintakohtaukset ovat enimmäkseen ihan asiallista tavaraa ja ryppyotsaisuuskin toimii tässä elokuvan eduksi. Ihan hyvä oman lajinsa edustaja, vaikka ei nyt mikään klassikko olekaan. Pitää vielä mainita, että erittäin hyvä, ettei alkuharkinnoista huolimatta lähdetty tekemään lapsille sallittua katseltavaa.

    Mitä tulee näyttelijävalintoihin, niin aluksi pääosaan harkittiin vähän iäkkäämpiä tyyppejä. Esimerkiksi Eastwoodia ja Redfordia. Heh, ehkäpä lopputulos olisi ollut vähän toisenlainen, jos joku näistä olisi innostunut projektista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olisi tuo toki huonompikin olla. Minusta lopun kostomeingissä vedettiin vähän överit, mutta voi johtua siitä etten tuollaisen kostomentaliteetin ystävä ole muutenkaan.

      Poista