lauantai 4. toukokuuta 2013

Särkynyt (Broken)

Ohjaus: Rufus Norris
Pääosissa: Eloise Laurence, Tim Roth, Cillian Murphy
(2012)

Skunk (Eloise Laurence) on teini-ikää lähestyvä tyttö, joka sairastaa diabetesta. Skunk asuu yhdessä isänsä (Tim Roth), veljensä (Bill Milner) sekä perheen puolalaisen au-pairin Kasian (Zana Marjanovic) kanssa pohjoislontoolaisessa lähiössä. Rauhallinen elämänmeno saa uuden käänteen kun Skunkin naapurinpojan (Robert Emms) pahoinpitely sysää käyntiin tapahtumat, jotka tulevat vaikuttamaan myös Skunkin elämään lähtemättömästi.

Saapuihan se tämäkin englantilaisen Rufus Norrisin esikoisohjaus näille kulmille. Kovin pitkää tulevaisuutta täkäläisessä elokuvateatterissa ei elokuvalle varmaan uskalla luvata, ainakin jos jotain voi päätellä siitä katsojamäärästä (5kpl), jota  sitä oli perjantai-alkuillan näytöksessä yhdessä kanssani katsomassa.

Olin nähnyt elokuvan trailerin useaan kertaan ja viehättynyt sen tunnelmasta. Pahaksi en pistänyt myöskään Tim Rothin ja Cillian Murphyn mukanaoloa, mutta erityisen valloittava oli pääosassa loistanut Eloise Laurence, joka ei vain näyttele vaan myös esiintyy laulajana muutamissa elokuvan taustalla soivissa kappaleissa. Pidin kovasti Skunkin poikatyttömäisestä olemuksesta ja luonnollisesta välittömyydestä. Toivottavasti Laurencen ura ei jää tähän yhteen elokuvaan!

Mikäli elokuvan näyttelijät eivät olisi minua näin miellyttäneet niin en tiedä miten paljon olisin elokuvasta muuten välittänyt. Joidenkin toisten näyttelijöiden tähdittämänä olisin ehkä saattanut ihmetellä mikä elokuvassa on nyt niin erityistä, mutta nyt se meni suoraan sydämeen. Tim Rothin esittämä isä on kovin samanoloinen kuin hänen esittämänsä hahmo sarjassa Paljastavat valheet, ja myös hänen välinsä Skunkin kanssa muistutti tuon sarjan isä-tytärsuhdetta. Itseäni se ei ollenkaan haitannut, koska kyseinen sarja kuuluu myös suosikkeihini ja minua on harmittanut, että se jäi vain kolmeen kauteen. Tim Rothista pitää mainita myös se, että olen monasti ihmetellyt miksei hän ole jatkanut ohjaustöitä hienon War Zonen (1999) jälkeen.

Elokuvan kerronnassa käytetään keskeisissä kohdissa hyödyksi epälineaarista kerrontaa. Ensin näytetään lopputulos ja sitten palataan kertomaan mitä oikeastaan tapahtuikaan, Tämä oli kuitenkin onnistuneesti toteutettu tekemättä elokuvaa liian sekavaksi seurata.

Elokuvan sivuosassa nähdään Rory Kinnear ongelmaperheen isänä. Liian useasti ilkimykset ovat elokuvassa yksiulotteisia, joten olikin erityisen ilahduttavaa, että tässä päästään katsomaan myös kiusaajien ja rähjääjien perheen elämään ja näkemään heistä se inhimillinen puoli.

Linkit:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti