(2008)
Kun kääpiö Oscar Bane löydetään yltä päältä eressä naisystävänsä Terri Bridgesin ruumiin viereltä, vaikuttaa selvältä, että hän on syyllinen julmaan kidutusmurhaan. Bane kieltäytyy puhumasta muille kuin Kay Scarpettalle, johon hän on ihastunut nähtyään kuolinsyyntutkijan CNN:llä. Ensin vaikuttaa siltä, että Bane on sairas vainoaja - mutta voiko hänen harhaiselta kuulostava tarinansa sittenkin olla totta? Samaan aikaan mediaa kuohuttaa anonyymi internet-sivusto, joka levittää rajuja huhuja ja valokuvia Kay Scarpettasta. Jollakin on pelottava pakkomielle, ja kuolinsyyntutkijan tuore aviomies Benton Wesley ja sisarentytär Lucy ovat syystäkin huolissaan Kenellä voi olla niin yksityiskohtaista tietoa muun muassa Pete Marinon katoamiseen johtaneesta järkyttävästä välikohtauksesta? Jäljet alkavat johtaa lähelle - aivan liian lähelle - poliisin omia piirejä.
Tämä 16. Scarpetta-romaani ei ehkä ollut se kaikkein otollisin valinta Patricia Cornwellin rikosromaaneihin tutustumiseen, mutta kun tämä oli kirjastossa nostettu esiin kun siellä muilla asioilla pistäydyin, niin en malttanut sitä olemaan ottamaan mukaani. En tosiaan ole Cornwellilta aikaisemmin lukenut kuin Murhamiehen muotokuvan, ja tuo oli niin käsittämätön tekele tarkoitushakuisissa tulkinnoissaan, että Cornwellin fiktiivinen tuotanto alkoi kiinnostaa - näinkö heppoisasti myös nuo kuulut dekkarit ovat juoneltaan rakennettu?
Aluksi kirja ei oikein tahtonut ottaa minua mukaansa, koska henkilöhahmoilla oli selvästi historia, josta olisi ollut hyvä olla tietoinen, vaikka kirjailija vähän sitä kertailikin, jotta tälläinen tuorekin lukija voisi päästä kärryille. Kun sitten itse rikostapauksen selvittely pääsi vauhtiin niin kiinnostuin jonkin verran, koska tapauksessa vaikutti olevan niin kummallisten asioiden sekametelisoppa, jonka salojen paljastumista oikein odotti. Jossain puolivälin jälkeen käväisi jopa mielessä, että harmi kun kirjaa on näin vähän enää jäljellä. Loppu ei sitten kuitenkaan minua miellyttänyt, se oli jotenkin epäuskottava ja jätti joitain kummallisuuksia selvittämättä.
Epäuskottavuus oli se mikä minua muutenkin kirjassa vaivasi koko ajan. Päähenkilöt eivät vaan kertakaikkiaan tuntuneet minusta oikeilta ihmisiltä eikä heidän väliset suhteensa oikeilta ihmissuhteilta. Ainoat edes vähän todellisilta tuntuneet hahmot olivat niitä, jotka esiintyivät vain tämän kirjan tarinassa.
Ei tainnut tämä kirja tyydyttää uteliaisuutta, jota koin Cornwellin tuotantoa kohtaan, koska edelleen minulle jäi vähän ihmettelevä olo siitä miten näin heikolla henkilökuvauksella on voinut saavuttaa niin valtavan suosion. Pitää siis ilmeisesti vielä palata Scarpettan tarinan alkupäähän katsomaan josko se avaisi minulle Cornwellin salaisuuden.
Linkit
Luin joskus teini-iässä Cornwellin kirjoja varmaan kymmenkunta. Sitten kyllästyin, koska muistaakseni kirjat olivat mielestäni liian samankaltaisia. Juttelin tästä juuri joitakin päiviä sitten äitini kanssa, ja hän sanoi, että alkupään Scarpetta-kirjat ovat selvästi parhaita, joten siksikin varmaan kannattaa kokeille vielä tutustumista niihin, ennen kuin täysin luovutat Cornwellin suhteen. :)
VastaaPoista