maanantai 4. maaliskuuta 2013

Rakkaus (Amour)

Ohjaus: Michael Haneke
Pääosissa: Jean-Louis Trintignant, Emmanuelle Riva, Isabelle Huppert
(2012)

Georges (Jean-Louis Trintignant) ja Anne (Emmanuelle Riva) ovat iäkäs pariskunta jotka asuvat kulttuuria huokuvassa kaupunkiasunnossa ja nauttivat musiikista. Mutta vanhuus ei tule yksin. Eräänä päivänä Anne sairastuu ja pariskunnan elämä muuttuu lopullisesti.

Eurooppalainen elokuva jättää minulle usein oudon ja hämmentyneen olon. Sellaisen että nyt muilla on hieno salaisuus jota minulle ei kerrota enkä pääse liittymään kerhoon vaikka haluaisin. En vaan yleensä tajua eurooppalaisen elokuvan päälle, niin kuin monet muut. Michael Haneken elokuvien kanssa minulle on käynyt usein niin, että elokuva on vaikuttanut ennakkokuvaukseltaan erittäin kiinnostavalta, mutta sen katsottuani olen lähinnä ihmetellyt että mitä minulta jäi nyt ymmärtämättä, miksen pitänyt tätä niin loistavana kuin ne todelliset elokuvan ystävät. Näin kävi viimeksi Valkoisen nauhan (Das Weiße Band) kanssa, joka oli todella pitkästyttävä eikä pitkästymistä palkittu millään.

Rakkaus on kuitenkin toista maata. Tämä oli vaikuttava elokuva. Elokuva kuvaa aihetta joka on monille  tuttu ikääntyvien läheisten kohdalta, millaista se on kun vanhuus ei olekaan vaan leppoisten eläkepäivien viettämistä rakkaiden kanssa vaan aivan jotain muuta. Haneke näyttää meille heti elokuvan aluksi loppuratkaisun jota seuraa kertomus siitä miten siihen on päädytty. Vaikka katsoja jo tietää mitä tapahtuu ja osaa arvata myös miten se tapahtuu, hidastempoinen kerronta pitää otteessaan. Paikallaan pysyvien kuvien ja arkirutiinien viipyilevä kuvaus antaa katsojalle aikaa pohtia näkemäänsä ja sitä miten itse tuntisi ja miten itse toimisi elokuvan henkilöiden tilanteessa. Oikeasti iäkkäät pääosanesittäjät - varsinkin Emmanuelle Riva sairaana Annena - tekevät upeat roolityöt joita ei voi kuin ihailla.

Omalta kohdaltani tämä elokuva kosketti myös siksi, että elokuvan miljöö sekä pääosan esittäjien olemus vastaa hyvin omien iäkkäiden läheisteni vastaavia. Eikä elokuvan asetelma muutenkaan niin kauaksi poikkea siitä mitä olen itse seurannut läheisen osassa tai ainakaan ei ole kovin vaikea olla sitä kuvittelematta. Voi olla että ilman tätä henkilökohtaista aspektia en varmaan tätäkään elokuvaa ymmärtäisi. Tiedä häntä, joka tapauksessa tämä oli koskettavimpia eurooppalaisia elokuvia joita olen viime vuosina nähnyt.

Oscar-ehdokkuudet:
Paras elokuva
Paras ohjaaja
Paras naispääosa - Emmanuelle Riva
Paras alkuperäinen käsikirjoitus - Michael Haneke
Paras vieraskielinen elokuva (voitto)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti