maanantai 25. maaliskuuta 2013

Majgull Axelsson: Toista tietä

Ruotsinkielinen alkuteos: Den jag aldrig var
(2004)

Puolialaston mies löydetään itäeurooppalaisen kaupungin kadulta. Hän on taittanut niskansa ja halvaantunut, ilmeisesti pudottuaan ikkunasta. Mies tunnistetaan: hän on ruotsalainen Sverker Sundin. Hänen vaimonsa MaryMarie kutsutaan paikalle Tukholmasta. Kun hän istuu miehensä vuoteen vierellä sairaalassa, todellisuus alkaa häilyä. Hän ei enää ole varma siitä kuka on ja miten hänen pitäisi suhtautua avioliittoonsa Sverkerin kanssa. Seitsemän vuotta myöhemmin MaryMarie on jatkuvasti kahden vaiheilla. Kumpi hän on, Mary vai Marie? Surmasiko hän miehensä vai antoiko tämän elää? Joutuiko hän vankilaan vai tuliko hänestä ministeri? Hänen tarvitsee vain sulkea silmänsä, niin toinen mahdollisuus on yhtä tosi kuin toinenkin. Elämän käännekohdissa on vaihtoehtoja -- jos hän olisi kulkenut toista tietä, kaikki olisi sujunut eri tavalla.

Majgull Axelssonin Huhtikuun noita on eräs kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Siitä huolimatta en ole Axelssonin muita kirjoja lukenut ennen tätä. Osittain syynä lienee se etten ole kovin suunnitelmallisesti lukemisiani aina valinnut ja osittain se että jos joku teos on vaikuttanut minuun niin paljon kuin Huhtikuun noita, saman kirjailijan toisen teoksen lukemiseen latautuu salakavalasti odotuksia jotka lisäävät riskiä pettymykseen.

Pienoinen pettymys tästä valitettavasti tulikin. En edes lukenut kirjan takakantta joten aluksi olin aivan ymmälläni että mitä tässä nyt oikein tapahtuu. Kahden todellisuuden välillä vuoroteltiin välillä niin tiuhasti, että kun yhtenä hetkenä oltiin Maryn maailmassa niin seuraavassa lauseessa minäkertojana olikin Marie. Kirjan edistyessä tähän pikkuhiljaa tottui paremmin, mutta ihan sinuiksi en päässyt tyylin kanssa koko kirjan aikana vaan se häiritsi hienoisesti vielä kirjan loppupuolelle tultaessakin.

Mikään perinteinen jakautuneen persoonallisuuden kuvaus tämä ei ollut. Maryna ja Mariena kasvanut, myöhemmin nimellä MaryMarie kulkenut nainen tulee vaan elämän haarakohtaan seistessään miehensä sairaalasängyn vieressä. Tästä lähtien Mary ja Marie eriytyvät ja vaikka kumpikin on tietoinen toisesta niin kumpikaan ei tiedä mikä on se oikea todellisuus. Menneisyys on heille kuitenkin yhteistä ja vähän samaan tyyliin kuin Huhtikuun noidassa kirja sisältää runsaasti takautumia jossa lukija saa kuulla miten on päästy (tai jouduttu) nykyhetkeen. Ja vaikka Mary/Marie on pääroolissa, myös tässä kirjassa on ensemble toisille läheisiä ihmisiä, Biljardiseura Tulevaisuus, jonka muut jäsenet pääsevät myös harvakseltaan ääneen kertomaan oman näkökulmansa.

En tosiaan oikein tykännyt siitä miten Maryn ja Marien tarina oli eriytetty niin että kumpikin oli samaan aikaan totta ja samaan aikaan kuvitelmaa. Olisin halunnut että jompikumpi tarinoista olisi ollut selkeästi totta tai ei sitten kumpikaan. Taustatarinat koinkin paljon mielenkiintoisemmiksi ja Axelsson osasi taas hyvin kuvata sitä miten henkilö saattaa samaan aikaan tavoittaa menneen itsensä vaikka näkeekin asiat myös myöhempien kokemuksien antamassa valossa. Miten surullista ja niin totta se onkaan kun unelmat eivät täytykään ja todellisuus on jotain muuta kuin on suunnitellut.

Sitä en ehkä ihan ymmärtänyt miksi tähän kirjaan oli täytynyt ottaa mukaan myös lapsiprostituutioon ja ihmiskauppaan viittaavia käänteitä. Tämä täytyy ilmeisesti olla selitettävissä sillä että kyseinen aihepiiri on Axelssonille toimittajatyöstään tuttu, koska muuten se jäi vähän tynkätarinaksi sivuroolissaan.

Aion lukea vielä muutkin Axelssonin suomennetut romaanit, Kuiskausten talon ja Kuparienkelin, ja toivon että mietteeni näistä ovat paljon myönteisemmät nyt kun ei ole enää epärealistisia odotuksia painolastina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti