Pääosissa: Jamie Foxx, Christoph Waltz, Leonardo DiCaprio, Kerry Washington, Samuel L. Jackson
(2012)
Saksalaissyntyinen palkkionmetsästäjä Dr. King Schultz (Christoph Waltz) hankkii Django-nimisen orjan (Jamie Foxx) avukseen pystyäkseen tunnistamaan rikolliset joista on luvattu palkkio. Miesten yhteistyö sujuu niin hyvin, että Djangosta tulee Schultzin oppipoika ja miehet työskentelevät yhdessä etsiessään rikollisia joiden löytämisestä saa palkkion "elävänä tai kuolleena". Django on joutunut aiemmin eroon vaimostaan (Kerry Washington) ja häntä jäljittäessään miesten tie vie suuren plantaasinomistajin (Leonardo DiCaprio) tiluksille johon sijoittuu eeppinen loppuhuipennus.
Minulla on ongelmallinen suhde Quentin Tarantinon elokuviin. En oikein pidä niistä, yrityksistä huolimatta. Olen nähnyt Tarantinon maineeseen tuoneet elokuvat Reservoir Dogs ja Pulp Fiction monta kertaa enkä edelleenkään oikein muista mitä niissä tapahtui ja mitä jo populäärikulttuurin osaksi tulleet henkilöhahmot esittivät. Parhaimmillaan Tarantino on mielestäni ollut silloin kun on ollut vaikuttamassa taustalla (True Romance, Natural Born Killers), mutta kun tämäkin elokuva on Oscar-ehdokkuuksia ei-niin-yllättäen saanut niin pitihän se nähdä.
Inglourious Basterds -elokuvan Hans Landa osui niin nappiin, että tähän elokuvaan hänet on tuotu sekä näyttelijänä (Christoph Waltz) että roolihahmona (Leonardo DiCaprion esittämä Calvin J. Candie). Waltzin Schultz ja DiCaprion Candie ovatkin elokuvan kantavat voimat jonka varjoon muut auttamatta jäävät. Ja silloin kuin hahmot ovat samassa kohtauksessa niin DiCaprio revittelee voittajaksi, vaikka hahmo onkin aikamoinen karikatyyri ja sen karikatyyrimäistä luonnetta on korostettu yliampuvalla maskeerauksella.
Tarantino on spagettiwesterninsä katsonut eikä malta olla heittämättä sekaan viittauksia sinne sun tänne kuten hänen tyyliinsä sopii. Elokuvan maailma on melkein realistinen, mutta vain melkein ja ne epärealistiset tosimaailmaan sopimattomat asiat (kuten plantaasit joissa maleksii kauniita orjia kuin puutarhakutsuilla) häiritsevät liikaa. Ehkä tämä onkin se piirre mikä Tarantinossa eniten häiritsee, jos vedetään kieli poskessa niin vedetään sitten kieli poskessa kunnolla eikä välillä olla draamassa ja välillä sitten ihan jossain muualla. No, maaginen realismi on inhokkigenreni myös kirjallisuudessa joten ei kovin yllättävää ettei se elokuvissakaan uppoa.
Pitkäksi aika ei elokuvassa kuitenkaan käynyt ja sitä sai mitä odottikin. Pisteet myös musiikista.
Oscar-ehdokkuudet:
Paras elokuva
Paras miessivuosa - Christoph Waltz (voitto)
Paras alkuperäinen käsikirjoitus - Quentin Tarantino (voitto)
Parhaat äänitehosteet - Wylie Stateman
Paras kuvaus - Robert Richardson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti